Sosiaalipedagoginen hevostoiminta

Sosiaalipedagoginen hevostoiminta

 

Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on ennaltaehkäisevä ja korjaava sosiaalisen kuntoutuksen menetelmä. Talliympäristössä ja hevosten kanssa toimiminen on sosiaalipedagogista silloin, kun siinä toteutuvat sosiaalipedagogisen ajattelun ja toiminnan tunnuspiirteet: yhteisöllisyys, elämyksellisyys ja toiminnallisuus. Lisäksi toiminta on aina ammattilaisten suunnittelemaa ja ohjaamaa.

 

Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on hyvä menetelmä sosiaalisten taitojen opetteluun ja vahvistamiseen. Toiminta tapahtuu aina vuorovaikutuksessa. Hevonen ja toiminnan ohjaaja toimivat peilinä erilaisten tunteiden ja tunnelmien noustessa esiin. Toiminnan avulla osallistuja oppii tunnistamaan, sanoittamaan, käsittelemään ja ulkoistamaan erilaisia tunteita. Tunnetaitokasvatus onkin yksi merkittävä toiminnan osa-alue.

 

Hevosten arkirutiinit ja talliympäristö ohjeineen ja sääntöineen luovat strukturoidun ympäristön toiminnalle. Hevonen itsessään motivoi osallistumaan ja toimimaan. Talliyhteisöön kiinnittyminen tapahtuu yleensä helposti, koska kaikilla tallilla kävijöillä on sama tavoite: toimia yhdessä hevosten kanssa ja hevosten hyvinvoinnin vuoksi. Hevostoiminnassa on helppo järjestää erilaisten "normaalien arkirutiinien" kautta onnistumisen ja oivaltamisen kokemuksia jokaiselle. Tämä vahvistaa itsetuntemusta ja itsetuntoa ja tuo osallistujalle hyvää mieltä.

 

Pegasos-hankkeessa sosiaalipedagogisen toiminnan kehittämisestä vastaa ammatillinen työryhmä, josta löytyy kokemusta ja koulutusta sosiaalipedagogisesta hevostoiminnasta, lastensuojelutyöstä, nuorisotyöstä sekä hevosalalta. Pegasos-hankkeessa sosiaalipedagogiseen työskentelyyn yhdistetään narratiivinen lähestymistapa. Narratiivisen lähestymistavan avulla rikastutetaan osallistujien omia elämäntarinoita siten, että tarinoista rakentuu selviytymistarinoita.